Ensimmäinen tehtävä kirjasta Sata sivua - tekstintekijän harjoituskirja (Elina Hirvonen ja Anu Silfverberg)
30.1.2014
Mieleen nousseita asioita, ilman kritiikkiä:
- aikuisten vaippa
- väärinymmärrys museossa
- lippuluukun virkailija
- mauton kakkukahvila
- pyöreä kahvilanpitäjä röyhelöisellä esiliinalla
- tekstiviesti väärälle ihmiselle
- pakkasilma
- hysteeristä naurua penkillä
- metron lipun tarkastaja, kirkkaan oranssi metro
- teekannu vanhan naisen luona
- juomakorkki taskussa
- kaikuvat askeleet tunnelissa
- muruset lakanalla
- kirkon kello, penkit ja puiset lattialankut
15 minuutin teksti aiheesta: kirkon kello, penkit ja puiset lattialankut
Kirkon kello kajahtaa kutsuvasti, kuuluvasti ja jopa niin voimakkaasti ettei maailmassa ole mitään muuta kuin tuo tasainen kumina. Pihan sepeli rouskuu kenkien alla. Tasainen puheensorina kantautuu pihalla, kun ihmiset eivät halua kulkea ääneti, mutta eivät myöskään herättää liikaa huomiota. Kukaan ei halua tulla erotetuksi massasta, vaan toivovat uppoavan pienen kirkon penkkirivien uumeniin. Penkkien, joissa sopivan asennon löytäminen on tuskallista.
Kukaan ei halua vaihtaa asentoa liian usein, sillä narisevat penkit paljastavat liikkeet ja liian usein kuuluva natina kertoo ettei kyseinen henkilö ole tarpeeksi hengellistynyt voidakseen unohtaa oman pienen epämukavuutensa. Naapurit penkeissään kyllä vartioivat kuinka aktiivisesti turhautumista ja olotilan vaikeutta tuodaan esille. Tällöin vierustoveri hymähtää, muljauttaa silmiään tai huokaa syvään kuin oppimattomalle nulikallekin tehdään.
Kylmyys varpaissa on myös unohdettava. Itseasiassa on parempi unohtaa fysiikka. Älä ajattele fyysistä olomuotoasi niin selviät. Taistellessasi näiden ajatusten kanssa koko saarnan ajan, kuulet lopussa tömähtävien, raskaiden askelten lähestyvän kirkon takapenkeiltä eteenpäin.
Taakse ei saa katsoa, sekin osoittaa ettet keskity hengelliseen sanomaan riittävän hyvin. Voit vain kuvitella kuinka lähestyvä jalkapari vaihtavat paikkaansa keskenään. Ensin vasen edessä, sitten oikea. Lattialankut valittavat ajoittain raskaiden kenkien alla. Pöly ja hiekka nousevat kovan tömähdyksen seurauksena ja leijailevat uuteen kohtaan.
Auringon valo kiitää ikkunan läpi, kun sivuikkunoissa on muutama ruutu ilman ikonitaulua tai lasiteosta. Miksi ulos ei saisi tuijottaa? Viekö sekin ajatukset pois henkisyydestä. Todellisuudessahan kukaan ei kuuntele saarnaa vaan kirkon puisten rakenteiden valittavia ääniä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti