6. Aloittamisen taito

Neljäs tehtävä kirjasta Sata sivua - tekstintekijän harjoituskirja (Elina Hirvonen, Anu Silvfverberg)

10. "Lumen hiljaisuus, ajatteli mies, joka istui bussissa heti kuskin takana." Orhan Pamuk: Lumi

5.5.2014 (15 minuutin flow kirjoitus)

Lumen hiljaisuus, ajatteli mies, joka istui bussissa heti kuskin takana. Lumi kuvataan aina narskuvana ja äänekkäänä, jolloin tyhjällä ja äänettömällä kadulla voi kuulla lähestyvän jalkaparin.
"Mutta tänään lumi on vaiti", mies havaitsi.
Se ei päästänyt ääntäkään, kun hän kolmelta yöllä astui kerrostalonsa rappukäytävästä ulos ja asteli kolmen korttelin päässä olevalle bussipysäkille. Muita ihmisiä ei ollut liikkeellä ja ainoastaan muutama auto ajoi lähes ääneti hänen ohitseen.
"Täytyykin sitä tällaisella hetkenä lähteä vielä liikkeelle", hän ajatteli turhautuneena.
Mies istui kädet takkinsa taskuissa ja katsoi ulos. Ikkunasta tuijotti väsyneet kasvot pimeää taustaa vasten. Ulos ei näkynyt, vain ajoittaiset valon pilkahdukset paljastivat valkoisen kaupungin. Vaaleat, luonnonkiharat hiukset, isot ulkonevat korvat. Hörökorvat. Häntä oltiin nuorena pilkattu. Ja terävä nenä. Kasvon piirteet antoivat miehestä hiisimäisen vaikutelman. Hän raapi reisiään ja lämmitteli pyjaman peittämiä jalkojaan.
"Tällaisella hetkellä, tähän aikaan ja tässä mielentilassa", mies jatkoi ajatuksiaan. "Lumikin haluaa nukkua ja pysyä vaiti."
Mies käänsi katseensa kuskia suojaavaan pleksiin. Kuskin takaraivo pilkahti penkin takaa ja mies röhähti hiljaisesti. Kuskin yskähdys lähti syvästä rinnasta ja miehelle tuli mieleen ettei sairastelevan ihmisen pitäisi ajaa autoa. Saati bussia, jonka kyydissä kulkee kymmeniä ihmisiä tai satoja aina vuoron aikana.
Mies kääntyi katsomaan jälleen ikkunaa ja vaihtoi asentoaan penkillä. Kädet pujahtivat takin taskuun heti kun ne olivat nostaneet kaulukset ylemmäs suojaksi.
"Minne sitä vielä päätyy aikaisin alkaneen päivän aikana", mies huokaa puoliksi ääneen hiljaiselle lumelle.
Sisko oli herättänyt miehen hyvästä unesta eikä hänellä ollut mitään aikomusta reagoida siskonsa hätään. Ei sellaisella väsymyksellä, ei sellaisen viikon jälkeen. Mies tunsi reitin ulkoa. Vaikka hän ei nähnyt ikkunan takaa maamerkkejä, hän tiesi jäävänsä seuraavalla pysäkillä, kun bussi teki voimakkaan käännöksen vasemmalle.
Mies painoi STOP-merkkiä ja veti itsensä käytävän viereen odottamaan auton pysähtymistä. Hän nousi ja asteli kuskin vierelle.
"Kiitos ja hyvää loppuajoa", mies toivotti kuskille, joka tyytyi vain hymyilemään.
Lumisade alkoi hiljalleen.
"Tätä tässä kaivattiin. Lisää hiljaisuutta", mies tuhahti ja raapi nenäänsä. "Miten nenäkin palelee ensimmäisenä kaikista mahdollisista ruumiinosista."
"Nenäpipon sinulle vielä neulon", miehen vaimo oli kommentoinut heidän seurustelunsa alkuvaiheessa. Mutta nenäpipoa ei kuulunut, joten miehen nenä pysyi edelleen punaisena pakkaspäivinä ja tuulisina hetkinä.
Mies käveli reippaammin eteenpäin, sillä tiesi siskonsa soittavan uudelleen mikäli hän ei saapuisi tunnin sisään. Mies hymyili, kun tajusi, että unohti kännykkänsä kotiin ja vaihtoi tahtiaan verkkaisemmaksi.
Hetken päästä hän pysähtyi. Keskustassa lumi oli hiljaista, mutta täällä syvemmällä kaikki on äänetöntä. Mistään ei kuulu mitään. Aivan kuin aamuyö olisi varastanut maailman äänet.
"Hilpeää ja kaunista", mies päätteli, kun ei osannut päättää niiden kahden kuvauksen välillä.