tiistai 22. heinäkuuta 2014
6. Aloittamisen taito
Neljäs tehtävä kirjasta Sata sivua - tekstintekijän harjoituskirja (Elina Hirvonen, Anu Silvfverberg)
10. "Lumen hiljaisuus, ajatteli mies, joka istui bussissa heti kuskin takana." Orhan Pamuk: Lumi
5.5.2014 (15 minuutin flow kirjoitus)
Lumen hiljaisuus, ajatteli mies, joka istui bussissa heti kuskin takana. Lumi kuvataan aina narskuvana ja äänekkäänä, jolloin tyhjällä ja äänettömällä kadulla voi kuulla lähestyvän jalkaparin.
"Mutta tänään lumi on vaiti", mies havaitsi.
Se ei päästänyt ääntäkään, kun hän kolmelta yöllä astui kerrostalonsa rappukäytävästä ulos ja asteli kolmen korttelin päässä olevalle bussipysäkille. Muita ihmisiä ei ollut liikkeellä ja ainoastaan muutama auto ajoi lähes ääneti hänen ohitseen.
"Täytyykin sitä tällaisella hetkenä lähteä vielä liikkeelle", hän ajatteli turhautuneena.
Mies istui kädet takkinsa taskuissa ja katsoi ulos. Ikkunasta tuijotti väsyneet kasvot pimeää taustaa vasten. Ulos ei näkynyt, vain ajoittaiset valon pilkahdukset paljastivat valkoisen kaupungin. Vaaleat, luonnonkiharat hiukset, isot ulkonevat korvat. Hörökorvat. Häntä oltiin nuorena pilkattu. Ja terävä nenä. Kasvon piirteet antoivat miehestä hiisimäisen vaikutelman. Hän raapi reisiään ja lämmitteli pyjaman peittämiä jalkojaan.
"Tällaisella hetkellä, tähän aikaan ja tässä mielentilassa", mies jatkoi ajatuksiaan. "Lumikin haluaa nukkua ja pysyä vaiti."
Mies käänsi katseensa kuskia suojaavaan pleksiin. Kuskin takaraivo pilkahti penkin takaa ja mies röhähti hiljaisesti. Kuskin yskähdys lähti syvästä rinnasta ja miehelle tuli mieleen ettei sairastelevan ihmisen pitäisi ajaa autoa. Saati bussia, jonka kyydissä kulkee kymmeniä ihmisiä tai satoja aina vuoron aikana.
Mies kääntyi katsomaan jälleen ikkunaa ja vaihtoi asentoaan penkillä. Kädet pujahtivat takin taskuun heti kun ne olivat nostaneet kaulukset ylemmäs suojaksi.
"Minne sitä vielä päätyy aikaisin alkaneen päivän aikana", mies huokaa puoliksi ääneen hiljaiselle lumelle.
Sisko oli herättänyt miehen hyvästä unesta eikä hänellä ollut mitään aikomusta reagoida siskonsa hätään. Ei sellaisella väsymyksellä, ei sellaisen viikon jälkeen. Mies tunsi reitin ulkoa. Vaikka hän ei nähnyt ikkunan takaa maamerkkejä, hän tiesi jäävänsä seuraavalla pysäkillä, kun bussi teki voimakkaan käännöksen vasemmalle.
Mies painoi STOP-merkkiä ja veti itsensä käytävän viereen odottamaan auton pysähtymistä. Hän nousi ja asteli kuskin vierelle.
"Kiitos ja hyvää loppuajoa", mies toivotti kuskille, joka tyytyi vain hymyilemään.
Lumisade alkoi hiljalleen.
"Tätä tässä kaivattiin. Lisää hiljaisuutta", mies tuhahti ja raapi nenäänsä. "Miten nenäkin palelee ensimmäisenä kaikista mahdollisista ruumiinosista."
"Nenäpipon sinulle vielä neulon", miehen vaimo oli kommentoinut heidän seurustelunsa alkuvaiheessa. Mutta nenäpipoa ei kuulunut, joten miehen nenä pysyi edelleen punaisena pakkaspäivinä ja tuulisina hetkinä.
Mies käveli reippaammin eteenpäin, sillä tiesi siskonsa soittavan uudelleen mikäli hän ei saapuisi tunnin sisään. Mies hymyili, kun tajusi, että unohti kännykkänsä kotiin ja vaihtoi tahtiaan verkkaisemmaksi.
Hetken päästä hän pysähtyi. Keskustassa lumi oli hiljaista, mutta täällä syvemmällä kaikki on äänetöntä. Mistään ei kuulu mitään. Aivan kuin aamuyö olisi varastanut maailman äänet.
"Hilpeää ja kaunista", mies päätteli, kun ei osannut päättää niiden kahden kuvauksen välillä.
tiistai 27. toukokuuta 2014
5. Aamutekstit
Viides tehtävä kirjasta Sata sivua - tekstintekijän harjoituskirja (Elina Hirvonen, Anu Silfverberg)
Yleiset tuntemukset ja ajatukset harjoituksesta
Kyseinen harjoitus ei ole minulle uusi, sillä olen kirjoittanut aamusivuja vuonna 2008-2009 luettuani Julia Cameronin kirjan Tie luovuuteen. Kyseisen teoksen sain lainaan isältäni, joka antoi tämän Sata sivua -kirjan lahjaksi.
Koin tuolloin aamusivut hyödyllisiksi ja ajatuksiani hyvin avaaviksi. Jostain syystä, kuten ajoittain jotkut asiat, nämä kirjoitukset jäivät pidemmälle tauolle.
Nyt uudelleen aloittaessani aamusivujen kirjoittamisen, huomasin lisähaasteeksi aamurutiinit pienen poikamme kanssa.Tavallisesti heräsin hänen kanssaan samanaikaisesti, joten ensimmäisinä päivinä tekstin raapustelu joutui pakollisille, lyhyille tauoille. Kolmantena aamuna nousin sängystä ennen poikaa ja onnistuin kirjoittamaan aamusivut rauhassa ilman keskeytyksiä.
4.5.
Jälkeenpäin lukiessani hymyilen, kun muistan uneni josta aamusivuilla kerroin. En olisi muistanut unen tunnelmaa ja tapahtumaa, mikäli en sitä olisi ylös heti aamusta kirjoittanut. Hauskaa.
5.5.
Teksti alkoi päivän suunnitelmilla ja sen jälkeen jäin hieman junnaamaan:
"Mitä haluat kertoa Minttu. Anna kynän lliikuttaa kynää ja kerro. Anna käden liikuttaa kynää. Anna kynän liikuttaa sanoja. Anna sanojen liikuttaa tunteita. Anna tunteiden liikuttaa päiviä. Anna päivien kulkea ja anna itsesi mennä vapaana ja elä.
6.5.
Oman kirjoitusprojektin avausta ja pohtimista.
7.5.
Sekalaisia päivien pohdintoja.
"Oi että on hyvää kahvia. Täydellinen yhdistelmä maitoa ja kahvia. Ja tietenkin se on alkanut purun mittauksesta. Veden ja purun tasapainosta sekä se on alkanut viime viikosta, kun J ja H toivat Presidentti -kahvipaketin meille. Siitä alkaen tapahtumat ovat vaikuttaneet siihen, että minä saan tänä aamuna täydellistä kahvia."
8.5.
Oman kirjoitusprojektin avausta ja pohtimista.
9.5.
Sekalaisia päivien pohdintoja.
10.5.
Sekalaisia päivien pohdintoja.
Yleiset tuntemukset ja ajatukset harjoituksesta
Kyseinen harjoitus ei ole minulle uusi, sillä olen kirjoittanut aamusivuja vuonna 2008-2009 luettuani Julia Cameronin kirjan Tie luovuuteen. Kyseisen teoksen sain lainaan isältäni, joka antoi tämän Sata sivua -kirjan lahjaksi.
Koin tuolloin aamusivut hyödyllisiksi ja ajatuksiani hyvin avaaviksi. Jostain syystä, kuten ajoittain jotkut asiat, nämä kirjoitukset jäivät pidemmälle tauolle.
Nyt uudelleen aloittaessani aamusivujen kirjoittamisen, huomasin lisähaasteeksi aamurutiinit pienen poikamme kanssa.Tavallisesti heräsin hänen kanssaan samanaikaisesti, joten ensimmäisinä päivinä tekstin raapustelu joutui pakollisille, lyhyille tauoille. Kolmantena aamuna nousin sängystä ennen poikaa ja onnistuin kirjoittamaan aamusivut rauhassa ilman keskeytyksiä.
4.5.
Jälkeenpäin lukiessani hymyilen, kun muistan uneni josta aamusivuilla kerroin. En olisi muistanut unen tunnelmaa ja tapahtumaa, mikäli en sitä olisi ylös heti aamusta kirjoittanut. Hauskaa.
5.5.
Teksti alkoi päivän suunnitelmilla ja sen jälkeen jäin hieman junnaamaan:
"Mitä haluat kertoa Minttu. Anna kynän lliikuttaa kynää ja kerro. Anna käden liikuttaa kynää. Anna kynän liikuttaa sanoja. Anna sanojen liikuttaa tunteita. Anna tunteiden liikuttaa päiviä. Anna päivien kulkea ja anna itsesi mennä vapaana ja elä.
6.5.
Oman kirjoitusprojektin avausta ja pohtimista.
7.5.
Sekalaisia päivien pohdintoja.
"Oi että on hyvää kahvia. Täydellinen yhdistelmä maitoa ja kahvia. Ja tietenkin se on alkanut purun mittauksesta. Veden ja purun tasapainosta sekä se on alkanut viime viikosta, kun J ja H toivat Presidentti -kahvipaketin meille. Siitä alkaen tapahtumat ovat vaikuttaneet siihen, että minä saan tänä aamuna täydellistä kahvia."
8.5.
Oman kirjoitusprojektin avausta ja pohtimista.
9.5.
Sekalaisia päivien pohdintoja.
10.5.
Sekalaisia päivien pohdintoja.
tiistai 13. toukokuuta 2014
4. Opetuksen taakse
Neljäs tehtävä kirjasta Sata sivua - tekstintekijän harjoituskirja (Elina Hirvonen, Anu Silvfverberg)
"Aamu on iltaa viisaampi."
2.5.2014
Pienessä kulmakahvilassa kuului tasainen ja iloinen puheensorina, kun keskipäivän aurinko paistoi ikkunoista sisälle. Pyöreä ja hymyilevä leipurin rouva kantoi tarjottimella vastaleivottuja munkkeja ja tervehti asiakkaitaan reippaasti.
Nurkkapöydällä istuvat veljeskaksikko oli paikan vakioasiakkaita ja nauttivat leipurin antimista päivittäin. Vaikka miehet olivat luonteeltaan erilaisia, kuin yö ja päivä, täydensivät he toisiaan niin hyvin etteivät voineet elää päivääkään ilman toisen seuraa.
Keskipäivän kahvihetkestä oli muodostunut heille jo vuosikausien ajan yhteinen tapa. Miehet olivat syntyneet samana päivänä 64-vuotta sitten ja joskin heidän piirteissään löytyi samankaltaisuutta, olivat he aivan erinäköisiä.
Vanhempi veli pukeutui aina siistiin kauluspaitaan, ajoi partansa, huolehti hiustensa mallista ja puhui alati pirteällä sekä innostavalla sävyllä. Hänellä oli virheetön ryhti ja hän hymyili kaikille ohikulkeville.
Nuoremman veljen olemus ei ollut yhtä siisti ja hän vältti ihmisten katsekontaktia. Mies nojaili raskaasti pöydän pintaan ja haukotteli toistuvasti välittämättä seuralaisensa mietteistä.
Isoveljeä ei moinen käytös haitannut, sillä sen hän tiesi kuuluvan nuoremman olemukseen. Ja jokaisen identiteettiä on turha mennä muuttamaan vain sillä perusteella, että se tuntuu itseltä oudolta tai liian erilaiselta.
Miehet olivat istuneet kahvinsa äärellä jo vartin. Tavanomaiset kymykset oli vaihdettu ja he tuijottivat ajatuksissaan kahvilan ikkunasta ulos. Viereisessä pöydässä istui rennosti pukeutunut nuorukainen nauttien energiajuomasta. Hän heilutteli tölkkiään saaden viimeiset pisarat liikkeelle. Nuorukainen oli puhunut puhelimessa jo tovin, mutta keskustelua lopetellessaan hän korotti innostuksen ääntään. Veljekset kiinnittivät puheeseen huomiota ja kuuntelivat puhelun lopetusta.
"Kyllä! Nimenomaan!", nuorukainen naurahti. "Huomenna nähdään. No aamulla, aamulla", hän tokaisi. "Aamu on iltaa viisaampi."
Poika virnisteli ystävänsä vastaukselle: "Totta mooses, tulet näkemään sen. Son moro!"
Poika sulki puhelimensa isoeleisesti ja venytteli käsiään samalla kun nousi tuoliltaan. Hän tervehti leipurin rouvaa ja poistui lähes tanssiaskelilla kahvilasta.
Kun ovi helähti, nuorempi veli tuijotti poistunutta nuorukaista ja tuhahti äänekkäästi. Vanhempi hymyili ja kysyi liioitellun ihmetellen: "Mitä nyt?"
"No, toi juippi."
"Nuori, innokas poika", sanoi veli virnuillen.
"Päästelee tollasia suustaan. -Aamu on iltaa viisaampi.- Hah!"Nuorempi veli joi kulauksen kahvistaan.
"Sehän on sanonta."
"Tiedänhän mä sen, mutta epälooginen se silti on."
Vanhempi mies tuijotti uteliaana veljeään.
"Kelaa vähän. Aamulla ihminen tietää vähemmän mitä illalla, joten ei siinä ole järkeä."
"Aamulla ihmisellä on selkeä mieli ja kirkas tietoisuus, kun taas illan tullen väsymys ja päivän aikana kertyneet turhat vaikuttimet sotkevat ajatusta."
Mies vetää karkailevat hiukset korviensa taakse.
"Jos ei ole erottelukykyä ja imee kaiken moskan itseensä, ehkä sitten."
"Nyt ei puhuta mitä ihminen tekee. Vaikka erottelukyky olisi täydellinen, on päivässä useita muita vaikuttajia jotka sotkevat päivän suunnitelmia. Aamulla ihminen tietää mitä täytyy tehdä ja illalla hän taas tietää mitä teki ja jätti hoitamatta. Sekä todennäköisesti keksii selityksiä itselleen, jottei tuntisi oloaan huonoksi."
Nuorempi veli nosti kulmakarvojaan ja nojautui taaksepäin tuolillaan.
"Jaaha. Tämäkö on nyt aamupuhetta?" hän sanoi ja mutristi huuliaan. Nuorempi tiesi ettei toinen pitänyt termistä, jonka oli keksinyt veljensä saarnaavasta puheesta.
Leipurin vaimo asteli veljesten pöydälle täyden kahvipannun kanssa.
"Kuulkaas nyt pojat", nainen aloitti. "Sanonta tarkoittaa sitä, että jos illalla on jokin ongelma tai murhe johon ihminen kaipaa kipeästi ratkaisua, hän yön aikana prosessoi sitä ja herää aamulla ratkaisua viisaampana."
Puhuessaan rouva täytti miesten tyhjät kupit kahvillaan ja kääntyi vanhemman miehen puoleen.
"Joten Aamu, vaikka nimesi sopii mielestäsi tähän sanontaan kuin nakutettu, on Ilta siinä mielessä oikeassa, että illan tullen ihminen tietää aamua enemmän."
Tämän jälkeen rouva kääntyi nuoremman veljen puoleen.
"Ja Ilta, ihminen on jälleen seuraavana aamuna viisampi kun hän on suodattanut ylimääräiset ajatukset yön aikana pois."
Veljekset tuijottivat toisiaan ja nainen astui askeleen taaksepäin.
"Voisipa sanoa, että olette vuorotellen toisianne viisaampia, mutta keskipäivän viisaus kuuluu minulle."
"Aamu on iltaa viisaampi."
2.5.2014
Pienessä kulmakahvilassa kuului tasainen ja iloinen puheensorina, kun keskipäivän aurinko paistoi ikkunoista sisälle. Pyöreä ja hymyilevä leipurin rouva kantoi tarjottimella vastaleivottuja munkkeja ja tervehti asiakkaitaan reippaasti.
Nurkkapöydällä istuvat veljeskaksikko oli paikan vakioasiakkaita ja nauttivat leipurin antimista päivittäin. Vaikka miehet olivat luonteeltaan erilaisia, kuin yö ja päivä, täydensivät he toisiaan niin hyvin etteivät voineet elää päivääkään ilman toisen seuraa.
Keskipäivän kahvihetkestä oli muodostunut heille jo vuosikausien ajan yhteinen tapa. Miehet olivat syntyneet samana päivänä 64-vuotta sitten ja joskin heidän piirteissään löytyi samankaltaisuutta, olivat he aivan erinäköisiä.
Vanhempi veli pukeutui aina siistiin kauluspaitaan, ajoi partansa, huolehti hiustensa mallista ja puhui alati pirteällä sekä innostavalla sävyllä. Hänellä oli virheetön ryhti ja hän hymyili kaikille ohikulkeville.
Nuoremman veljen olemus ei ollut yhtä siisti ja hän vältti ihmisten katsekontaktia. Mies nojaili raskaasti pöydän pintaan ja haukotteli toistuvasti välittämättä seuralaisensa mietteistä.
Isoveljeä ei moinen käytös haitannut, sillä sen hän tiesi kuuluvan nuoremman olemukseen. Ja jokaisen identiteettiä on turha mennä muuttamaan vain sillä perusteella, että se tuntuu itseltä oudolta tai liian erilaiselta.
Miehet olivat istuneet kahvinsa äärellä jo vartin. Tavanomaiset kymykset oli vaihdettu ja he tuijottivat ajatuksissaan kahvilan ikkunasta ulos. Viereisessä pöydässä istui rennosti pukeutunut nuorukainen nauttien energiajuomasta. Hän heilutteli tölkkiään saaden viimeiset pisarat liikkeelle. Nuorukainen oli puhunut puhelimessa jo tovin, mutta keskustelua lopetellessaan hän korotti innostuksen ääntään. Veljekset kiinnittivät puheeseen huomiota ja kuuntelivat puhelun lopetusta.
"Kyllä! Nimenomaan!", nuorukainen naurahti. "Huomenna nähdään. No aamulla, aamulla", hän tokaisi. "Aamu on iltaa viisaampi."
Poika virnisteli ystävänsä vastaukselle: "Totta mooses, tulet näkemään sen. Son moro!"
Poika sulki puhelimensa isoeleisesti ja venytteli käsiään samalla kun nousi tuoliltaan. Hän tervehti leipurin rouvaa ja poistui lähes tanssiaskelilla kahvilasta.
Kun ovi helähti, nuorempi veli tuijotti poistunutta nuorukaista ja tuhahti äänekkäästi. Vanhempi hymyili ja kysyi liioitellun ihmetellen: "Mitä nyt?"
"No, toi juippi."
"Nuori, innokas poika", sanoi veli virnuillen.
"Päästelee tollasia suustaan. -Aamu on iltaa viisaampi.- Hah!"Nuorempi veli joi kulauksen kahvistaan.
"Sehän on sanonta."
"Tiedänhän mä sen, mutta epälooginen se silti on."
Vanhempi mies tuijotti uteliaana veljeään.
"Kelaa vähän. Aamulla ihminen tietää vähemmän mitä illalla, joten ei siinä ole järkeä."
"Aamulla ihmisellä on selkeä mieli ja kirkas tietoisuus, kun taas illan tullen väsymys ja päivän aikana kertyneet turhat vaikuttimet sotkevat ajatusta."
Mies vetää karkailevat hiukset korviensa taakse.
"Jos ei ole erottelukykyä ja imee kaiken moskan itseensä, ehkä sitten."
"Nyt ei puhuta mitä ihminen tekee. Vaikka erottelukyky olisi täydellinen, on päivässä useita muita vaikuttajia jotka sotkevat päivän suunnitelmia. Aamulla ihminen tietää mitä täytyy tehdä ja illalla hän taas tietää mitä teki ja jätti hoitamatta. Sekä todennäköisesti keksii selityksiä itselleen, jottei tuntisi oloaan huonoksi."
Nuorempi veli nosti kulmakarvojaan ja nojautui taaksepäin tuolillaan.
"Jaaha. Tämäkö on nyt aamupuhetta?" hän sanoi ja mutristi huuliaan. Nuorempi tiesi ettei toinen pitänyt termistä, jonka oli keksinyt veljensä saarnaavasta puheesta.
Leipurin vaimo asteli veljesten pöydälle täyden kahvipannun kanssa.
"Kuulkaas nyt pojat", nainen aloitti. "Sanonta tarkoittaa sitä, että jos illalla on jokin ongelma tai murhe johon ihminen kaipaa kipeästi ratkaisua, hän yön aikana prosessoi sitä ja herää aamulla ratkaisua viisaampana."
Puhuessaan rouva täytti miesten tyhjät kupit kahvillaan ja kääntyi vanhemman miehen puoleen.
"Joten Aamu, vaikka nimesi sopii mielestäsi tähän sanontaan kuin nakutettu, on Ilta siinä mielessä oikeassa, että illan tullen ihminen tietää aamua enemmän."
Tämän jälkeen rouva kääntyi nuoremman veljen puoleen.
"Ja Ilta, ihminen on jälleen seuraavana aamuna viisampi kun hän on suodattanut ylimääräiset ajatukset yön aikana pois."
Veljekset tuijottivat toisiaan ja nainen astui askeleen taaksepäin.
"Voisipa sanoa, että olette vuorotellen toisianne viisaampia, mutta keskipäivän viisaus kuuluu minulle."
keskiviikko 7. toukokuuta 2014
3. Uutisen taakse
Kolmas tehtävä kirjasta Sata sivua - tekstintekijän harjoituskirja (Elina Hirvonen, Anu Silfverberg)
Artikkeli Helsingin Sanomista 23.2.2014
29.4.2014
"Tasapeli", joku kuiskaa yleisössä.
"Remissi, ohoh", sanoo nainen hiljaisella äänellä miehelleen.
Silmälasipäinen, valkokiharainen mies nyökkää hymyillen. 30:stä pöydästä Capablanca ottelee enää 22:n shakkaajan kanssa.
Lättähattuinen mies katsoo kelloaan ja sanoo ystävälleen:
"Kaksi ja puoli tuntia, ja Hult sai remissin. Se on kova vastus, mä sanoin siitä."
Hiljainen supina kiertää yli satapäisen yleisön joukossa. Ensimmäinen kuiskaava aaltoi syntyi jo silloin, kun Capablanca päihitti ensimmäisen pöydän.
12-vuotias poika vilkaisee sinitakkista miestä, joka tarkistaa kellonajan. Poika on tullut äitinsä kanssa katsomaan kuubalaista shakinpelaajaa. Hän oli aluksi innoissaan ettei ollut koskaan aiemmin nähnyt ketään Kuubasta, mutta pian pojan haltioituminen johtui miehen näyttävästä taidosta.
Kolmenkymmenen erillisen, puoliympyrään aseteltujen pulpettien äärellä istuu monen ikäisiä miehiä. Jokaisen katse pysyy tiukasti eteen asetetulla shakkipöydällä. Pöytien luona kiertää kävellen karismaattinen, komea ja tummahiuksinen mestari, joka pisimmillään tuijottaa yhtä lautaa muutaman minuutin ajan, ennen kuin siirtää pelinappulaa.
Pojan äiti kysyy lapseltaan josko he jatkaisivat matkaa, mutta huomatessaan kysymyksen häviävän pojan uteliaisuuden taakse, nainen kääntää myös oman katseensa otteluun päin.
Kolme tuntia kuluu vaivattomasti eikä poika tunne väsymystä saati nälkää, vaikka lepo- ja ruoka-ajat ovat aikaa sitten ohi.
"Kulta. Nyt meidän on lähdettävä kotiin", äiti kuiskaa pojalle , joka onnistuu viivästyttämään lähtöä vielä 45 minuutin ajan. Lopulta pojankin on myönnyttävä ja heitettävä hyvästit ottelukentälle. Shakkimestari huomaa pojan haikean lähtötuijotuksen ja vilkuttaa nuorukaiselle silmää iskien.
Kotona poika kertoo isälleen kaiken havaitsemansa shakkiottelusta. Äiti katsoo innokkaita miehiään hymyillen, kun keittää iltateetä.
Seuraavana aamuna isä ojentaa pojalleen lehtiuutisen 'Capablancan ensi-ilta', jossa kuvaillaan edellispäivän tapahtumaa. Ei kestä kauaa kun poika leikkaa jutun itselleen ja lukee sen kolmeen kertaan läpi ennen kuin sujauttaa sen koulukirjansa väliin. Hän aloittaa leikekirjan shakinpeluusta ja saa lajista suuren innon, joka ei sammu koskaan.
Neljäkymmentä vuotta myöhemmin mieheksi varttunut poika osallistuu itse shakinpelaajana vastaavan mestarin näytökseen. Hänen pelipöytänsä päättyy remissiin tunti ja 20 minuuttia ottelun alettua. Yleisössä kohistaan ja joku kuiskaa:
"Kortelainen. Minä tiesin, että se pärjää."
Artikkeli Helsingin Sanomista 23.2.2014
29.4.2014
"Tasapeli", joku kuiskaa yleisössä.
"Remissi, ohoh", sanoo nainen hiljaisella äänellä miehelleen.
Silmälasipäinen, valkokiharainen mies nyökkää hymyillen. 30:stä pöydästä Capablanca ottelee enää 22:n shakkaajan kanssa.
Lättähattuinen mies katsoo kelloaan ja sanoo ystävälleen:
"Kaksi ja puoli tuntia, ja Hult sai remissin. Se on kova vastus, mä sanoin siitä."
Hiljainen supina kiertää yli satapäisen yleisön joukossa. Ensimmäinen kuiskaava aaltoi syntyi jo silloin, kun Capablanca päihitti ensimmäisen pöydän.
12-vuotias poika vilkaisee sinitakkista miestä, joka tarkistaa kellonajan. Poika on tullut äitinsä kanssa katsomaan kuubalaista shakinpelaajaa. Hän oli aluksi innoissaan ettei ollut koskaan aiemmin nähnyt ketään Kuubasta, mutta pian pojan haltioituminen johtui miehen näyttävästä taidosta.
Kolmenkymmenen erillisen, puoliympyrään aseteltujen pulpettien äärellä istuu monen ikäisiä miehiä. Jokaisen katse pysyy tiukasti eteen asetetulla shakkipöydällä. Pöytien luona kiertää kävellen karismaattinen, komea ja tummahiuksinen mestari, joka pisimmillään tuijottaa yhtä lautaa muutaman minuutin ajan, ennen kuin siirtää pelinappulaa.
Pojan äiti kysyy lapseltaan josko he jatkaisivat matkaa, mutta huomatessaan kysymyksen häviävän pojan uteliaisuuden taakse, nainen kääntää myös oman katseensa otteluun päin.
Kolme tuntia kuluu vaivattomasti eikä poika tunne väsymystä saati nälkää, vaikka lepo- ja ruoka-ajat ovat aikaa sitten ohi.
"Kulta. Nyt meidän on lähdettävä kotiin", äiti kuiskaa pojalle , joka onnistuu viivästyttämään lähtöä vielä 45 minuutin ajan. Lopulta pojankin on myönnyttävä ja heitettävä hyvästit ottelukentälle. Shakkimestari huomaa pojan haikean lähtötuijotuksen ja vilkuttaa nuorukaiselle silmää iskien.
Kotona poika kertoo isälleen kaiken havaitsemansa shakkiottelusta. Äiti katsoo innokkaita miehiään hymyillen, kun keittää iltateetä.
Seuraavana aamuna isä ojentaa pojalleen lehtiuutisen 'Capablancan ensi-ilta', jossa kuvaillaan edellispäivän tapahtumaa. Ei kestä kauaa kun poika leikkaa jutun itselleen ja lukee sen kolmeen kertaan läpi ennen kuin sujauttaa sen koulukirjansa väliin. Hän aloittaa leikekirjan shakinpeluusta ja saa lajista suuren innon, joka ei sammu koskaan.
Neljäkymmentä vuotta myöhemmin mieheksi varttunut poika osallistuu itse shakinpelaajana vastaavan mestarin näytökseen. Hänen pelipöytänsä päättyy remissiin tunti ja 20 minuuttia ottelun alettua. Yleisössä kohistaan ja joku kuiskaa:
"Kortelainen. Minä tiesin, että se pärjää."
maanantai 5. toukokuuta 2014
Girly paintings..tihihii
Painting for my niece (right), for my goddaughter (middle) and for niece's friend (left).
Me and my son bunked with my brother's family for two weeks, as we had a pipe repair at home. During this time I got a strong enthusiasm for oil painting. I haven't done that for…at least…8 years, but now I had an urge to be creative.
I bought some oil colours, brushes and canvasses, and prepared to paint. I had an idea for series of manga-like-girls, and I knew to whom I wanted to paint.
First I painted for my 2 months old goddaughter Lotta, as a present for her christening. Second one I painted for my niece, as a thanks that she and her friend took good care of my son and played with him. The third one was for this niece's friend who loved to play with my son.
I will continue this series because I know many other girls that surely would love to have something cute. But before the next girly-paintings, I will paint something scary for my nephew :D
2. Kolme korttia pöydällä
Toinen tehtävä kirjasta Sata sivua - tekstintekijän harjoituskirja (Elina Hirvonen ja Anu Silfverberg)
Torvald - Porvoo - sairaus
3.5.2014
Moottoripyörä kiitää pitkin maantietä. Toukokuun ensimmäiset lämpimät viikonloput ovat alkaneet ja Torvald päätti hyödyntää kauniita ilmoja lähtemällä serkkunsa luo Porvooseen. Matka länsirannikolta veisi useamman tunnin, mutta sitä mies toivoikin.
Hän oli huoltanut ajopeliään talven aikana ja aina lopettaessaan päivän urakan Torvald oli astunut askeleen taaksepäin ihastellaakseen pyörää. Miehen silmäkulmiin oli ilmestynyt lisää ihoryppyjä ja hän oli sukinut hymyillen harmaata partaansa. Pyöreät silmälasit olivat valahtaneet nenän vartta pitkin, kun Torvald oli tarkastanut renkaiden pinnan kunnon.
Hänen hiuksensa pysyi aisoissa tiukalla ponihännällä, jonka tupsu sekoittui valkoisiin ja harmaisiin suortuviin. Hiusraja nousi ylemmäs ja hiusten paskuus ohentui joka vuosi. Silti hän pysyi karismaattisena ja oman tyylinsä kulkijana. Siitä Torvaldin vaimo pitikin.
Torvald oli soittanut Jyväskylässä vaimolleen ja kertonut matkan sujuneen hyvin. Muutama lyhyt pysähdys antoi miehelle riittävää enegriaa ja keskittymiskykyä jatkaa turvallista ajoa. Torvald ajatteli serkkuaan, joka ilahtuisi hänen näkemisestään. Olihan serkkupojan vaimo kertonut Torvaldin rouvalle miehen sairaudesta. Torvalin kuultua uutisen, hän päätti tehdä ensimmäisen ajon serkun piristykseksi.
Porvoon vaakuna ilmestyi tiensivulle ja Torvad päätti pysähtyä viimeisen kerran jaloittelemaan. Hän ei ollut varma serkkunsa osoitteesta, kun edellisestä vierailusta oli pitkä aika. Levähdyspaikalle päästyään mies nousi moottoripyörän sylistä ja käveli pitkin metsän laitaa.
"Ei sitä nuorempana näin usein tarvinnut pysähdellä", Torvald ajatteli. "Mutta raajat ja selkä jäykistyvät paljon nopeammin."
Kymmenen minuutin tauon jälkeen mies sitoi ponihäntänsä uudelleen ja asetteli kypäränsä päähän.
"Pian nähdään serkku", hän ajatteli ja ulvautti pyörän käyntiin.
Puolen tunnin kuluttua hitaasti etenevä moottoripyörä kääntyi omakotitalon pihalle. Aviopari astui ulko-ovesta rappusille outoa tulijaa vastaan. Kun Torvald sammutti pyörän ja nosti kypärän, paljastaen kasvonsa, serkkupoika naurahti ja nosti kätensä ylös.
"Torvald! Mitä ihmettä?!"
Torvald nousi seisomaan, asteli serkkunsa luokse ja halasi tätä vastaten:
"Vaimo kertoi, että olet sairastellut."
"Hahhaa! Silmätulehdushan mulla vain!" serkku nauroi.
"Ei mikään sairaus ole liian pieni etteikö se olisi hyvä syy ajaa 400 kilometriä hoitamaan serkkupoikaa terveeksi."
Sen sanotuaan Torvald nosti povitaskustaan koskenkorvapullon esille ja iski silmää.
Torvald - Porvoo - sairaus
3.5.2014
Moottoripyörä kiitää pitkin maantietä. Toukokuun ensimmäiset lämpimät viikonloput ovat alkaneet ja Torvald päätti hyödyntää kauniita ilmoja lähtemällä serkkunsa luo Porvooseen. Matka länsirannikolta veisi useamman tunnin, mutta sitä mies toivoikin.
Hän oli huoltanut ajopeliään talven aikana ja aina lopettaessaan päivän urakan Torvald oli astunut askeleen taaksepäin ihastellaakseen pyörää. Miehen silmäkulmiin oli ilmestynyt lisää ihoryppyjä ja hän oli sukinut hymyillen harmaata partaansa. Pyöreät silmälasit olivat valahtaneet nenän vartta pitkin, kun Torvald oli tarkastanut renkaiden pinnan kunnon.
Hänen hiuksensa pysyi aisoissa tiukalla ponihännällä, jonka tupsu sekoittui valkoisiin ja harmaisiin suortuviin. Hiusraja nousi ylemmäs ja hiusten paskuus ohentui joka vuosi. Silti hän pysyi karismaattisena ja oman tyylinsä kulkijana. Siitä Torvaldin vaimo pitikin.
Torvald oli soittanut Jyväskylässä vaimolleen ja kertonut matkan sujuneen hyvin. Muutama lyhyt pysähdys antoi miehelle riittävää enegriaa ja keskittymiskykyä jatkaa turvallista ajoa. Torvald ajatteli serkkuaan, joka ilahtuisi hänen näkemisestään. Olihan serkkupojan vaimo kertonut Torvaldin rouvalle miehen sairaudesta. Torvalin kuultua uutisen, hän päätti tehdä ensimmäisen ajon serkun piristykseksi.
Porvoon vaakuna ilmestyi tiensivulle ja Torvad päätti pysähtyä viimeisen kerran jaloittelemaan. Hän ei ollut varma serkkunsa osoitteesta, kun edellisestä vierailusta oli pitkä aika. Levähdyspaikalle päästyään mies nousi moottoripyörän sylistä ja käveli pitkin metsän laitaa.
"Ei sitä nuorempana näin usein tarvinnut pysähdellä", Torvald ajatteli. "Mutta raajat ja selkä jäykistyvät paljon nopeammin."
Kymmenen minuutin tauon jälkeen mies sitoi ponihäntänsä uudelleen ja asetteli kypäränsä päähän.
"Pian nähdään serkku", hän ajatteli ja ulvautti pyörän käyntiin.
Puolen tunnin kuluttua hitaasti etenevä moottoripyörä kääntyi omakotitalon pihalle. Aviopari astui ulko-ovesta rappusille outoa tulijaa vastaan. Kun Torvald sammutti pyörän ja nosti kypärän, paljastaen kasvonsa, serkkupoika naurahti ja nosti kätensä ylös.
"Torvald! Mitä ihmettä?!"
Torvald nousi seisomaan, asteli serkkunsa luokse ja halasi tätä vastaten:
"Vaimo kertoi, että olet sairastellut."
"Hahhaa! Silmätulehdushan mulla vain!" serkku nauroi.
"Ei mikään sairaus ole liian pieni etteikö se olisi hyvä syy ajaa 400 kilometriä hoitamaan serkkupoikaa terveeksi."
Sen sanotuaan Torvald nosti povitaskustaan koskenkorvapullon esille ja iski silmää.
lauantai 3. toukokuuta 2014
1. Päivän lista
Ensimmäinen tehtävä kirjasta Sata sivua - tekstintekijän harjoituskirja (Elina Hirvonen ja Anu Silfverberg)
30.1.2014
Mieleen nousseita asioita, ilman kritiikkiä:
- aikuisten vaippa
- väärinymmärrys museossa
- lippuluukun virkailija
- mauton kakkukahvila
- pyöreä kahvilanpitäjä röyhelöisellä esiliinalla
- tekstiviesti väärälle ihmiselle
- pakkasilma
- hysteeristä naurua penkillä
- metron lipun tarkastaja, kirkkaan oranssi metro
- teekannu vanhan naisen luona
- juomakorkki taskussa
- kaikuvat askeleet tunnelissa
- muruset lakanalla
- kirkon kello, penkit ja puiset lattialankut
15 minuutin teksti aiheesta: kirkon kello, penkit ja puiset lattialankut
Kirkon kello kajahtaa kutsuvasti, kuuluvasti ja jopa niin voimakkaasti ettei maailmassa ole mitään muuta kuin tuo tasainen kumina. Pihan sepeli rouskuu kenkien alla. Tasainen puheensorina kantautuu pihalla, kun ihmiset eivät halua kulkea ääneti, mutta eivät myöskään herättää liikaa huomiota. Kukaan ei halua tulla erotetuksi massasta, vaan toivovat uppoavan pienen kirkon penkkirivien uumeniin. Penkkien, joissa sopivan asennon löytäminen on tuskallista.
Kukaan ei halua vaihtaa asentoa liian usein, sillä narisevat penkit paljastavat liikkeet ja liian usein kuuluva natina kertoo ettei kyseinen henkilö ole tarpeeksi hengellistynyt voidakseen unohtaa oman pienen epämukavuutensa. Naapurit penkeissään kyllä vartioivat kuinka aktiivisesti turhautumista ja olotilan vaikeutta tuodaan esille. Tällöin vierustoveri hymähtää, muljauttaa silmiään tai huokaa syvään kuin oppimattomalle nulikallekin tehdään.
Kylmyys varpaissa on myös unohdettava. Itseasiassa on parempi unohtaa fysiikka. Älä ajattele fyysistä olomuotoasi niin selviät. Taistellessasi näiden ajatusten kanssa koko saarnan ajan, kuulet lopussa tömähtävien, raskaiden askelten lähestyvän kirkon takapenkeiltä eteenpäin.
Taakse ei saa katsoa, sekin osoittaa ettet keskity hengelliseen sanomaan riittävän hyvin. Voit vain kuvitella kuinka lähestyvä jalkapari vaihtavat paikkaansa keskenään. Ensin vasen edessä, sitten oikea. Lattialankut valittavat ajoittain raskaiden kenkien alla. Pöly ja hiekka nousevat kovan tömähdyksen seurauksena ja leijailevat uuteen kohtaan.
Auringon valo kiitää ikkunan läpi, kun sivuikkunoissa on muutama ruutu ilman ikonitaulua tai lasiteosta. Miksi ulos ei saisi tuijottaa? Viekö sekin ajatukset pois henkisyydestä. Todellisuudessahan kukaan ei kuuntele saarnaa vaan kirkon puisten rakenteiden valittavia ääniä.
30.1.2014
Mieleen nousseita asioita, ilman kritiikkiä:
- aikuisten vaippa
- väärinymmärrys museossa
- lippuluukun virkailija
- mauton kakkukahvila
- pyöreä kahvilanpitäjä röyhelöisellä esiliinalla
- tekstiviesti väärälle ihmiselle
- pakkasilma
- hysteeristä naurua penkillä
- metron lipun tarkastaja, kirkkaan oranssi metro
- teekannu vanhan naisen luona
- juomakorkki taskussa
- kaikuvat askeleet tunnelissa
- muruset lakanalla
- kirkon kello, penkit ja puiset lattialankut
15 minuutin teksti aiheesta: kirkon kello, penkit ja puiset lattialankut
Kirkon kello kajahtaa kutsuvasti, kuuluvasti ja jopa niin voimakkaasti ettei maailmassa ole mitään muuta kuin tuo tasainen kumina. Pihan sepeli rouskuu kenkien alla. Tasainen puheensorina kantautuu pihalla, kun ihmiset eivät halua kulkea ääneti, mutta eivät myöskään herättää liikaa huomiota. Kukaan ei halua tulla erotetuksi massasta, vaan toivovat uppoavan pienen kirkon penkkirivien uumeniin. Penkkien, joissa sopivan asennon löytäminen on tuskallista.
Kukaan ei halua vaihtaa asentoa liian usein, sillä narisevat penkit paljastavat liikkeet ja liian usein kuuluva natina kertoo ettei kyseinen henkilö ole tarpeeksi hengellistynyt voidakseen unohtaa oman pienen epämukavuutensa. Naapurit penkeissään kyllä vartioivat kuinka aktiivisesti turhautumista ja olotilan vaikeutta tuodaan esille. Tällöin vierustoveri hymähtää, muljauttaa silmiään tai huokaa syvään kuin oppimattomalle nulikallekin tehdään.
Kylmyys varpaissa on myös unohdettava. Itseasiassa on parempi unohtaa fysiikka. Älä ajattele fyysistä olomuotoasi niin selviät. Taistellessasi näiden ajatusten kanssa koko saarnan ajan, kuulet lopussa tömähtävien, raskaiden askelten lähestyvän kirkon takapenkeiltä eteenpäin.
Taakse ei saa katsoa, sekin osoittaa ettet keskity hengelliseen sanomaan riittävän hyvin. Voit vain kuvitella kuinka lähestyvä jalkapari vaihtavat paikkaansa keskenään. Ensin vasen edessä, sitten oikea. Lattialankut valittavat ajoittain raskaiden kenkien alla. Pöly ja hiekka nousevat kovan tömähdyksen seurauksena ja leijailevat uuteen kohtaan.
Auringon valo kiitää ikkunan läpi, kun sivuikkunoissa on muutama ruutu ilman ikonitaulua tai lasiteosta. Miksi ulos ei saisi tuijottaa? Viekö sekin ajatukset pois henkisyydestä. Todellisuudessahan kukaan ei kuuntele saarnaa vaan kirkon puisten rakenteiden valittavia ääniä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)